Orkla Finland on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana O-Life Summer Internship -ohjelmassa! Kansainväliseen harjoittelu-ohjelmaan osallistuu Orkla-yhtiöitä Pohjoismaista. Kesällä 2022 meille tulee kaksi harjoittelijaa Vantaan toimistolle markkinoinnin tehtäviin. Harjoittelijat pääsevät tekemään töitä mielenkiintoisten projektien parissa sekä tutustumaan ja työskentelemään muiden maiden harjoittelijoiden kanssa. Lisätietoja ohjelmasta ja hakemisesta saat klikkaamalla kuvaa.
Harjoittelupaikkojen haku on nyt päättynyt ja harjoittelijat ovat aloittaneet työnsä digimarkkinoinnin parissa. Saimme valtavan määrän hyviä hakemuksia, iso kiitos kaikille hakijoille! Seuraavan O-Life Summer Internship 2023 -ohjelman haku alkaa alkuvuonna 2023. Käy sillä välin katsomassa, mitä muuta meillä on tarjolla. Organisaatiomme kehittyvät ja kasvavat jatkuvasti. Rekrytoimme asiantuntijatehtäviin tarpeen mukaan ja tuotannon tehtäviin myös kausiluontoisesti. Otamme hakemuksia vastaan vain rekrytointijärjestelmämme kautta.
Suomessa meitä orklalaisia on jo lähes 800 ja kasvamme koko ajan! Suuri osa orklalaisista työskentelee Pandan ja Taffelin tehtailla tuottamassa jokaiselle suomalaiselle tuttuja herkkuja. Lisäksi konttoreillamme Vantaalla, Turussa, Vaajakoskella ja Haraldsbyssä työskennellään markkinoinnin, myynnin sekä tukitoimintojen parissa. Tutustu orklalaisten uratarinoihin klikkaamalla kuvaa. Kuulet, mikä on parasta Orklalla työskentelyssä ja voit vaikka löytää uuden suosikkituotteen työntekijöidemme lemppareiden joukosta!